Jätkän kulttuuripäivät -näyttely on koostettu Luston kokoelmista ja se tekee kunniaa metsätyömiesten omalle kulttuuritapahtumalle.

Jätkän kulttuuripäivät järjestettiin ensimmäisen kerran Joensuussa 25.-26.11.1967 Työväen Sivistysliiton aloitteesta. Metsätyömiesten oma, uusi kulttuuritapahtuma laajensi käsitystä kulttuurista, sen yleisöistä ja halusi kohottaa metsätyömiesten itsetuntoa nostamalla metsätyön ja sen arvon julkisesti esille. Jätkän kulttuuripäiviä järjestettiin eri puolilla Suomea 13 kertaa ja enimmillään kulttuuripäivillä oli 15 000 osallistujaa. Vuonna 2005 Jätkän kulttuuripäivät yhdistyi Suomen Metsämuseo Luston Metsäpäivien kanssa Metku – Metsäkulttuuripäiviksi, joita Lusto edelleen järjestää Punkaharjulla joka toinen vuosi. Seuraavat Metku-päivät pidetään Lustossa viikkoa ennen juhannusta 2021.

Näyttelyssä on esillä muun muassa 13 kehystettyä julistetta, Ylen tuottamaa aikalaisuutiskuvaa kulttuuripäiviltä sekä Luston kokoelmissa olevia esineitä ja arkistoaineistoa. Työväen Sivistysliitto on tukenut näyttelyn toteutusta.

Julisteista, esineistä, aikalaisuutiskuvista ja arkistoaineistosta koottu näyttely on esillä Lustossa 2.6.2020–28.3.2021.

Aukioloajat:
1.10.2020–3.1.2021 ti-su klo 10–17
4.1.-2.2.2021 suljettu, huoltotauko

Lisätiedot

Tapahtuman sijainti
Lusto - Suomen Metsämuseo
Lustontie 1, 58450, Punkaharju
Järjestäjä
Lusto - Suomen Metsämuseo
Ilmoittautumistiedot
Ei ilmoitettuja tietoja
Lipunmyyntitiedot
Näyttely on esillä Luston aulassa, jonne vapaa pääsy.
SijaintiLusto - Suomen Metsämuseo Lustontie 1 58450 Punkaharju