Maatilamatkailu – parasta aikaa maalla!

Me Hepokatissa rakennamme puitteet kesän parhaille maatilalomille. Mielestämme rentouttava loma sisältää sopivassa suhteessa lepoa ja virikettä. Valitse siis sopivat palaset sinun näköiseesi maatilalomaan ja ota etäisyyttä arjen rutiineihin.

Meillä löytyy persoonallista huonemajoitusta yhteensä 15 hengelle. Pienellä leirintäalueellamme on lisäksi matkailuautopaikkoja yhteensä 15 ja telttapaikkoja 10.

Voit viettää myös päiväretken tutustuen oppaan johdolla maatilan ympäristöön ja tarinoihin, kotieläinpihaamme leikkialueineen ja jäätelökahvilaamme. Olemme auki kesäkaudella kesä-heinäkuussa. Tarkistathan tarkemmat aukioloaikamme kotisivuiltamme.

Sijaitsemme virkeällä Vaahersalon saarella, aivan Punkaharjun kansallismaiseman läheisyydessä (3 km harjutieltä). Matkaa Punkaharjun keskustaajamaan on 8 km ja Savonlinnan keskustaan noin 30 km.

Ystävällinen palvelu on tavaramerkkimme – tervetuloa siis vieraaksemme!

****

Psst!

Oletko jo kuullut vastuullisesta matkailusta? Haluamme olla mukana tekemässä Punkaharjusta entistä viihtyisämpää ja vastuullisempaa matkailukohdetta. Meille vastuullisuus on yhtä kuin viihtyisyys. Meillä vastuullisuus tarkoittaa sitä, että sinua palvelevat iloiset ja osaavat paikalliset työntekijät, keittiössämme valmistuu sesongin mukaisia herkullisia leivonnaisia sekä keittoja raaka-aineina oman puutarhan ja metsän antimet. Pidämme myös maatilamiljöön siistinä kierrättämällä muovit ja muut luontoon kuulumattomat roskat. Vastuullinen sähkön ja veden kulutus takaa sopivan kokoiset majoitushinnat. Vastuullinen paikalliset ihmiset, kulttuurin ja ympäristön huomioiva toiminta on resepti aitoon, puhtaaseen ja hyvään lomaan maaseudulla. Ehdottomasti.

LISÄTIETOJA:

* Vuodepaikkoja: 15, lisävuodemahdollisuus
* Hintaan sis. siivous, liinavaatteet ja pyyheliinat, aamiainen, sisäänpääsy kotieläinpihalle, pihapelien ja grillikodan vapaa käyttö
* Etäisyydet:
Punkaharjun keskusta 8 km
Savonlinnan keskusta 30 km

Lisätiedot

Ilmainen WiFi
Ei
SijaintiSuolahdentie 8 58450 Punkaharju