Inkeritalo

Historiaa henkivä, saneerattu Inkeritalo sijaitsee Kruunupuiston rannassa.

Inkeritalo toimii kokoustilana ja tilausravintolana ympäri vuoden. Kesäkaudella Inkeritalossa toimii kesäkahvila.

Tunnelmallinen hirsitalo on loistava paikka järjestää kokouksia, pieniä perhejuhlia, syntymäpäiviä, hautajaisia tai illanistujaisia. Talossa on ainutlaatuinen tunnelma myös yritystilaisuuksille, pikkujouluille ja naisten illoille.

Viehättävässä kaksikerroksisessa talossa on tilaa yhteensä noin 80 hengelle. Kokoustiloja on kaikkiaan neljä, ja niistä kuhunkin mahtuu 12-25 henkilöä.

Inkeritalon pihapiiriin on valmistunut täysin saneerattu 1920-luvun hirsinen rantasauna. Sauna on asiakkaidemme tilauskäytössä ja soveltuu loistavasti illanviettoihin, Inkeritalon yhteydessä kokoussaunaksi tai pikkujoulujen oheen.

Inkeritalon ja saunan välittömästä läheisyydestä löytyy myös Inkeritalon makasiini. Kesällä 2018 remontoidussa varasto- ja tallirakennuksessa onnistuvat isommatkin juhlat ja makasiinin terassilta avautuu upea näkymä suoraan kirkkaalle Pihlajavedelle. Makasiiniin mahtuu noin 80-100 henkilöä, toteutamme juhlat asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Tutustu lisää

Tutustu tarkemmin ja kysy tarjousta
Katso tarkemmat tiedot

Lisätiedot

Hinnat alkaen
Kysy tarjous
Etäisyydet
Kaupungin keskustaan 30 km
Ilmainen WiFi
Kyllä
SijaintiVaahersalontie 44 58450 Punkaharju

Kruunupuisto spa

Tunnelmallisessa Kruunupuisto Spassa voit rentoutua lempeissä löylyissä sekä virkistäytyä erilaisissa altaissa – hiero kipeitä lihaksia tai nauti poreista sekä veden hyvää tekevästä voimasta. Kruunupuisto Spa tarjoaa myös liikettä nivelille! Pulahda altaaseen, laita virtuaalivesijumppa pyörimään ja jumppaa juuri silloin kuin itse haluat!

7.1.2025 alkaen
ma-pe klo 15.00-20.00
la klo 12-18
su suljettu

Pääsyliput
Aikuinen 19 €
Eläkeläinen/opiskelija 15 €
Lapsi 4-12v 10 €
Perhelippu (2 aik. + 2 lasta) 50 €
alle 4 v. veloituksetta aikuisen seurassa

Tutustu lisää – katso ajankohtaiset tarjoukset ja poikkeusaukioloajat

Lisätiedot

Hinnat alkaen
Saatavuus
Muutokset mahdollisia
Esteettömyys
Esteetön liikkuminen, Pysäköinti, WC
Etäisyydet
Kaupungin keskustaan 30 km
Ilmainen WiFi
Ei
SijaintiVaahersalontie 44 58450 Punkaharju

Kanootit, kajakit ja SUP-laudat, Naaranlahti

Nauti meloen kirkasvetisen Puruveden kauniista järviluonnosta. Pääset näppärästi liikkeelle hiekkarannalta tai laiturista ja mukaasi saat vesistökartan. Mukavia retkiä voi suojaisalla lahdella tehdä 2,5 km päähän Pantiin saareen tai kauemmaksi 6 km päähän Punkaharjun Rivieralle eli Petrisaareen. Myös melonta- ja SUP-ohjausta on tarjolla.

Lisätiedot

Hinnat alkaen
32.00 € / tunti
Etäisyydet
Kaupungin keskustaan 16 km
Ilmainen WiFi
Kyllä
SijaintiKesälahdentie 1614 58520 Hiukkajoki

Naaranlahti – Haukimökki (4 + 2 hlöä) omalla rannalla

Mökit ovat hyvin varusteltuja kuuden hengen omarantaisia loma-asuntoja, joissa on laituri sekä soutuvene. Sisätilat jakautuvat tupakeittiöön, kahteen makuuhuoneeseen, suihkuhuoneeseen, kahteen wc:hen, kuivaushuoneeseen sekä puulämmitteiseen saunaan. Tuvassa on takka, pesutiloissa lattialämmitys. Mökit ovat ympärivuotisessa käytössä.

Lisätiedot

Hinnat alkaen
130.00 € / vuorokausi
Saatavuus
Ympärivuotisesti
Sopiva 6 hengelle
Sängyt 4+2, 2 makuuhuonetta
Sijainti
Punkaharju
Etäisyydet
Linja-autopysäkki 50 m, juna-asema 16 km, lentokenttä 56 km, Metsämuseo Lusto 23 km, Lasten vesipuisto Kesämaa 26 km
Lemmikit sallittu
Kyllä
Tupakointi sallittu
Ei
Ilmainen WiFi
Kyllä
Ulkoalueet
Rannan kuvaus: Rannassa on mökille oma laituri sekä soutuvene. Ranta on matala ja sopii hyvin uimiseen.
Vesistö: Puruvesi, Saimaa
Kuvaus: Laaja nurmipeitteinen piha-alue, joka päättyy mökin omaan rantaan.
Ulkotilat: Grillipaikka, Nuotiopaikka
Keittiö ja kodinhoito
Tupakeittiö
Kylmätilat: Jääkaappi,Pakastin
Hella: Sähköliesi
Keittiökoneet: Astianpesukone, Mikroaaltouuni, Kahvinkeitin, Vedenkeitin
Vaatehuolto: Pyykinpesukone
Sauna
Sijainti: Samassa rakennuksessa
Kiuas: Puu
Varustelu
Viihde-elektroniikka: Tv, Radio
Palvelut: Aamiainen ja ruokailut lisätilauksesta. Ohjattua kalastusta, ratsastusta ja melontaa sekä veneretkiä. Talvella verkkokalastusta, rekiajelua ja moottorikelkkailua. Välinevuokrausta mm. kalastusvälineet, kanootteja, veneitä, polkupyöriä, murtomaahiihtovarusteet, luistimia ja moottorikelkkoja.

Kokous- ja juhlatilat 40 henkilölle päärakennuksessa.
Rakennuksen tiedot
Pinta-ala: 89m2
Valmistumisvuosi: 2001
Rakennusmateriaalit: Puu
Kerroksia: 1
Oleskelutilat: Olohuone
Pesutilat: Samassa rakennuksessa
WC: Wc x 2
Tulisijat: Avotakka
Ulkotilat: Tilava oleskelukuisti
Sähkö: Sähköverkossa
Lämmitys: Keskuslämmitys
Lapsivarustus: Lapsivarustus tiedustelusta
Sijainti58520 Punkaharju

Tyssinniemi ja Helmi rantasauna

Kauniisti sisustettu huvila Puruveden rannalla. Erillinen puulämmitteinen rantasauna sekä oma ranta.

Lisätiedot

Hinnat alkaen
1200.00 € / viikko
Sopiva 10 hengelle
Sängyt 8+2, 4 makuuhuonetta
Etäisyydet
Punkaharju: kauppa, apteekki, terveysasema, juna-asema 30 km Kesälahti: kauppa, apteekki, terveysasema, juna-asema 23 km Savonlinnan lentoasema 68 km Parikkala 51 km Kitee 55 km Joensuu 112 km Imatra 113 km Lappeenranta 145 km Helsinki 368 km Naapuriin 350 m, rantaan 25 m, Helmi- rantasaunalta 15 m rantaan.
Lemmikit sallittu
Kyllä
Tupakointi sallittu
Ei
Ilmainen WiFi
Ei
Ulkoalueet
Vesistö: Saimaa, Puruvesi
Kuvaus: Tasainen nurmipiha takapihalla rannan puolella, hiekkalaatikko, iso terassi mökin takana rannan puolella ja patio rantasaunalle ja rannalle, jossa laituri ja soutuvene. Takapihalta pääsee nuotiopaikalle. Etupihan puolella autokatos ja puuliiteri samassa rakennuksessa.
Ulkotilat: Nuotiopaikka
Keittiö ja kodinhoito
Tupakeittiö
Kylmätilat: Jääkaappi,Pakastin
Hella: Sähköliesi
Keittiökoneet: Astianpesukone, Mikroaaltouuni, leivänpaahdin, Kahvinkeitin, Vedenkeitin
Vaatehuolto: Pyykinpesukone, Kuivauskaappi, Silitysrauta ja -lauta
Sauna
Sijainti: Samassa rakennuksessa, Erillisessä rakennuksessa
Kiuas: Sähkölämmitteinen, Puu
Varustelu
Viihde-elektroniikka: Tv, Radio, DVD
Palvelut: Vuokraamme: -palju -kalastusvälineet -perämoottori -moottorivene -lumikengät -sukset, sauvat ja monot -sup-laudat -liinavaatteet
Rakennuksen tiedot
Pinta-ala: 168m2
Valmistumisvuosi: 2015
Rakennusmateriaalit: Hirsi, Puu, Lauta, Betoni
Kerroksia: 2
Nukkumatilat: Alakerrassa makuuhuone parivuoteella, yläkerrassa kaksi makuuhuonetta parivuoteilla ja yksi makuuhuone, jossa kaksi ykkössänkyä. Lisävuoteet rantasaunarakennuksessa, jossa levitettävä sohva.
Oleskelutilat: Olohuone, Parvi, Muu oleskelutila
Muut tilat: Alakerrassa tupakeittiö, takka, makuuhuone, wc, pukuhuone, suihku ja sähkösauna. Yläkerrassa kolme makuuhuonetta, wc ja parveke.
Pesutilat: Samassa rakennuksessa
WC: Wc x 3
Tulisijat: Varaava takka, Puukamina
Ulkotilat: Parveke, Tilava oleskelukuisti
Sähkö: Sähköverkossa
Valaistus: Sähkövalaistus
Lämmitys: Sähkölämmitys, Varaava takka
Lapsivarustus: Syöttötuoli, Pinnasänky, Lapsivarustus tiedustelusta
Sijainti58520 Hiukkajoki

Tynkkylän Lomaniemi | Maisemakahvila, museoaitta ja maalaismarkkinatunnelmaa | Punkaharju

Tervetuloa Tynkkylän Lomaniemeen Punkaharjulle – luonnonrauhaa, historiaa ja lähituotteita Saimaan Satojuhlien tunnelmassa!

Tynkkylän Lomaniemi on saimaannorpan kotivesien äärellä Punkaharjulla sijaitseva perheyritys, joka tarjoaa kahvilapalveluja sekä mökkimajoitusta. Paikka hurmaa kävijänsä järvimaisemillaan ja lämpimällä maalaisfiiliksellään.

Satojuhlaviikonloppuna pihapiiri täyttyy syksyn sadosta, lähialueen tuottajista ja kiireettömästä tunnelmasta. Maisemakahviossa nautitaan herkullisia hetkiä, ja pihalla voi tehdä löytöjä paikallisten yrittäjien myyntipöydiltä. Mahdollisuus hevosajeluun maalaismaisemissa.

Kurki aitan ovelta – 1860-luvulta peräisin oleva rakennus kätkee sisäänsä Kotimuseon, jossa voi sukeltaa menneiden aikojen maailmaan. Esillä on Karjalasta tuotuja esineitä ja vanhoja maatilan työkaluja, jotka kertovat alueen elämästä ennen ja nyt. Tekstiilityöaitta tuo esiin perinteistä käsityötaitoa tunnelmallisessa miljöössä.

Mukana Saimaan Satojuhlissa perjantaista sunnuntaihin 12.–14.9.2025

Tarkemmat tiedot ohjelmasta päivittyy tapahtumakalenteriin »

___________________________

Majoitus

Tarjoamme majoitusta omarantaisissa lomahuviloissa ja -mökeissä (yht. 14 kpl). Lomaniemen loma-asunnot ovat yksilöllisiä, jokaisella on oma pihaympäristö ja ranta. Lue lisää ja varaa verkkosivuiltamme.
___________________________

Ryhmät

Otamme vastaan ryhmiä, sovithan tulostasi ja mahdollisista tarjoiluista etukäteen. Pihapiirissämme on tilaa linja-autolle. Vierailuun tarjoilujen nauttimisen ja kotimuseon tutkimisen kanssa kannattaa varata aikaa 1-2 h.

___________________________

Olemme ylpeitä ollessamme osa Saimaan Satojuhlia 12.–14.9.2025 – tapahtumaa, joka juhlistaa Saimaan alueen paikallisia makuja ja perinteitä. Tervetuloa kokemaan kanssamme syksyinen juhla, jossa yhdistyvät alueemme rikkaat maut ja kulttuuri.

Lisätiedot

Ilmainen WiFi
Ei
SijaintiLomaniementie 66 58580 Vuoriniemi

Inkeritalon vohvelikahvila Punkaharjulla

Inkeritalo sijaitsee Kruunupuiston rannassa Punkaharjulla. Terassilta aukeaa upea näköala Saimaalle.

Kesäisin ja talvilomakaudella Inkeritalo palvelee asiakkaita vohvelikahvilana, josta on mahdollista saada makeiden ja suolaisten vohveleiden lisäksi virvokkeita. Kahvilassa ilahduttavat myös kausittain vaihtuvat taidenäyttelyt, joihin on vapaa pääsy.

Inkeritalon kesäkausi

Kesäisin kuuluisien Inkeritalon vohveleiden lisäksi tarjoillaan keittolounasta sekä makeita herkkuja. Kahvilan terassilta avautuu ihasteltavaksi Pihlajaveden kaunis järvimaisema. Kahvilassa on vuosittain vaihtuva taidemyyntinäyttely ja pieni myymälä, josta voi ostaa herkkuja ja viemisiä kotiin.

Kesän 2025 aukioloajat

• 19.6. – 27.7. päivittäin klo 12–20
• 30.7.– 29.8. ke–pe klo 13–18

Keittolounas heinäkuussa klo 12-15, elokuussa klo 13-16, hinta 10 €/hlö
Herkullisia vohveleita, kahvia, teetä ja virvokkeita

Kesän 2025 taidemyyntinäyttely

Inkeritalon kesän 2025 taidenäyttelyssä pääset tutustumaan Tiina Elina Nurmisen taidenäyttelyyn.
Taiteilija Tiina Elina Nurmisen (s. 1967, Helsinki) teosten aiheena ovat erilaiset kukkivat kasvit, jotka hengittävät ja huokuvat elämää. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Grafiikanpaja Himmelblaun kanssa. Myyntinäyttelyyn voit tutustua kahvilan aukioloaikoina.

Kesän 2025 tapahtumat

Makasiinin lauluillat torstaisin 5.6. – 31.7. klo 18–19.30
Tule laulamaan tuttuja kotimaisia
säveliä eri vuosikymmeniltä, tanssimusiikista suomirock klassikoihin. Maestrona toimii punkaharjulainen Toni Lappalainen. Makasiinin punkaharjulais-meksikolainen baari on avoinna lauluiltoina. Lauluiltoihin on vapaa pääsy.

Makasiinin rantakalailta torstaisin 7.8. – 21.8. klo 18–19.30
Tule herkuttelemaan muikuilla ja viettämään elokuista iltaa Saimaan rannalle! Hinta 13,50 €/hlö. Ryhmävaraukset ennakkoon myyntipalvelustamme.

Juhlat ja tilaisuudet

Saimaan rannan tuntumassa sijaitseva idyllinen hirsitalo on myös erinomainen paikka kotoisille juhlille, kokouksille tai aterioinnille yhdessä ympäri vuoden. Inkeritalon pihapiirissä on myös tunnelmallinen 1920-luvun hirsinen rantasauna, joka soveltuu loistavasti rentoutumispaikaksi illanviettojen, kokousten tai pikkujoulujen yhteyteen. Saunassa on myös oma terassi sekä laituri, josta pääsee uimaan. Tilaussauna soveltuu parhaiten noin 10 hengen ryhmälle.

Kruunupuiston palvelut

Kruunupisto tarjoaa hotelli- ja ravintolapalveluita, lomia ja tekemistä vapaa-aikaan.

Kruunupuistosta vuokraamme pyöriä (myös sähköavusteiset maastopyörät), soutuveneitä, sup-lautoja sekä kajakkeja ja kanootteja. Katso tarkemmat tiedot

___________________________

Unohtumaton kesäloma Saimaalla!

Katso kaikki vinkit Savonlinnan kesään » tai lomavinkit lapsiperheille »

___________________________

Inkeritalon talvikausi

AUKIOLOAJAT TALVI 2025
Inkeritalon kahvila avoinna 14.2.-2.3.
to-la klo 10-18 ja sunnuntaisin su klo 10-16
Soihtuluistelupäivänä 21.2. avoinna klo 12-21, rannassa myös potkurivuokrausta!

Inkeritalo sijaitsee Punkaharjun retkiluistelureitin varrella. Katso karttakuva reitistä ja Inkeritalon sijainnista

Inkeritalo-Harjun portti -reitin vieressä kulkee myös ura, jossa voi ajaa polkupyörällä tai kävellä. Retkiluistelureitillä kuljetaan luistellen tai potkukelkalla. Kruunupuistoon johtaa myös valaistu Topeliuksen polku, jota voi kulkea kävellen, lumikengillä tai pyörällä.

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätiedot

Esteettömyys
Esteetön liikkuminen, Pysäköinti, WC
Etäisyydet
Kaupungin keskustaan 30 km
Ilmainen WiFi
Kyllä
SijaintiVaahersalontie 44 58450 Punkaharju

Jugend Huvila Urhola

Jugendhuvila on pienten perhejuhlien sekä yritystilaisuuksien suosikki. Nostalgisiksi remontoidut huoneet ja sijainti kirkasvetisen Pihlajaveden rannalla luovat unohtumattoman tunnelman. Huvila sijaitsee 400 m Kruunupuiston päärakennuksesta, mikä takaa Sinulle oman rauhan, mutta toimivat ja monipuoliset palvelut. Huvilassa on 12 huonetta, 25 hengen kokoustila ja saunaosasto kabinetteineen.

Kruunupuiston uudistettu kylpylä avoinna päivittäin!

Lue lisää kylpylästä

Lisätiedot

Etäisyydet
Kaupungin keskustaan 30 km
Ilmainen WiFi
Kyllä
SijaintiVaahersalontie 44 58450 Punkaharju

Venevuokraus Puruvedellä

Voit vuokrata moottoriveneen ja lähteä kokemaan järviluontoa, saariretkelle tai kalaan. Puruvedelle kannattaa mennä ihan vaan nauttimaan kirkasvetisestä järvestä ja raikkaasta ilmasta. Kerimäki on myös erinomainen retkikohde vesitse.

Vuokrattavia moottoriveneitä on 5 hp aina 60 hp saakka. Vuokrattavissa myös soutuveneitä sekä kajakkeja ja kanootteja.

Vuokralla veneilyyn;
15 hv nelitahtimoottori, pulpettivene
20 hv nelitahtimoottori trimmillä, pulpettivene
40 hv pulpettivene trimmillä
50 hv Yamarin 47 TC, 60 hv Yamarin 53 CC

Kysy myös veneretkiä, kanootteja, kajakkeja sekä pienempiä moottoriveneitä!

Lisätiedot

Hinnat alkaen
39.00 € / päivä
Saatavuus
Ympäri vuoden
Etäisyydet
Kaupungin keskustaan 50 km
Ilmainen WiFi
Kyllä
SijaintiKesälahdentie 1614 58520 Hiukkajoki

Lähde risteillen Punkaharjulta Savonlinnaan! Risteilyt Punkaharjulta Savonlinnaan torstaisin 27.6. – 15.8.2024

Lähde risteillen Punkaharjulta Savonlinnaan! Yhdistä risteily vaikka oopperailtaan tai ravintolaillalliseen Savonlinnassa. Nauti upeista Saimaan järvimaisemista ja rentoudu matkalla kohti kaunista Savonlinnaa. Reitti kulkee Virtasalmen kapeikkojen ja Bobrikovin salmen kautta Savonlinnaan. Perillä pysähdyspaikkoja ovat Olavinlinnan takalaituri ja Savonlinnan matkustajasatama.

m/s Katrilli
Laivalla on katettu ulkokansi suojaamassa liialliselta auringonpaisteelta ja mahdolliselta sateelta ja tuulelta jolloin maisemista nauttiminen on miellyttävää sääoloista huolimatta. Laivan alakansi ja wc on soveltuvia esteettömään liikkumiseen. Laivalla on kahvio anniskeluoikeuksin ja mahdollisuus ruokailuun ennakkotilauksesta. Kahviossa on gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja.

Lisätiedot

Hinnat alkaen
37.50 € / hlö
Esteettömyys
Esteetön liikkuminen, Pysäköinti, WC
Lähtö
Sijainti: Savonlinnan matkustajasatama
Ilmainen WiFi
Kyllä
SijaintiSavonlinnan Matkustajasatama 57130 Savonlinna
1 2 3 4 5